Malmista ei saa tulla uutta Malmötä – Helsingin suunta voidaan kääntää
Kuljin viime elokuussa ruuhka-aikaan linja-autolla läpi uudistetun Hämeentien. 10 minuuttia kestänyt matka tarjosi mahdollisuuden tarkastella uudistuksen vaikutuksia. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi pyöräilijöiden poissaoloon, vaikka käynnissä oli vilkkain ruuhka-aika. Näin matkan aikana niitä kokonaiset 2 kappaletta. Ajattelin näyn kiteyttävän Helsingissä tehtävän vihervasemmistolaisen politiikan typeryyden. Kallista kiusantekoa, jonka lopputuloksena kukaan ei tule hullua hurskaammaksi, mutta ainakin päästään rankaisemaan autoilijoita.
Viime vuosina moni suurempi ja pienempi kysymys Helsingin kaupunkipolitiikassa on saanut aikaan voimattomuuden ja ärtymyksen tunteen. Malmin lentokentän rakentaminen asukkaiden toiveiden vastaisesti. Hämeentien sulkeminen. Esplanadin kokeilu palmuineen ja nupukivineen. Järki on tuntunut kadonneen Helsingin kehittämisestä, ja tilalla on vihreän kiusanteon ja typeryyden yhdistelmä.
Helsingin liikennejärjestelmää tärvellään ideologisista syistä, välittämättä seurauksista liikenteen sujuvuudelle tai yritystoiminnan edellytyksille. Uudet asuinalueet kohoavat sieluttomina: asukkaiden toiveista ei välitetä, lähiluontoa ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita maisemia jyrätään. Samalla lähiöihin kasautuu ongelmia: jengiväkivaltaa, rauhattomia kouluja, ilkivaltaa, häiriökäyttäytymistä julkisilla (ja yksityisillä) paikoilla sekä lisääntyvää segregaatiota. Malmista ei saa tulla uutta Malmötä, niin kuin olen monelle vaalikentillä sanonut.
Olen syntyperäinen helsinkiläinen. Helsinki on rakas koti, jonka tulevaisuudesta välitän suuresti. Monella mittarilla Helsinki on erinomainen, ellei jopa maailman paras paikka. Tummat pilvet kuitenkin kerääntyvät kaupunkimme ylle.
Nämä synkät trendit voidaan pysäyttää. Se vaatii kaupungin poliittisten voimasuhteiden kääntämistä vihervasemmistosta oikeistoon. Se vaatii lisäksi kaupunginvaltuustoon rohkeaa näkemystä, poliittista osaamista ja aitoa tahtotilaa näihin ongelmiin puuttumiseen. Uskon minulta löytyvän näitä kolmea.
Näihin ongelmiin vastatakseni olen rakentanut vaalikampanjani kolmen teeman ympärille.
Ensimmäiseksi, haluan puolustaa helsinkiläistä autoilijaa. Helsingin liikennejärjestelmää pitää kehittää liikenteen sujuvuus edellä, kaikki liikennemuodot huomioiden. Sanotaan kyllä keskustatunnelille, joka on ratkaisu, jossa kaikki voittavat. Sanotaan ei kaupunkibulevardeille, ruuhkamaksuille ja kaivokadun sulkemisen kaltaisille liikenneratkaisuille, jotka ovat puhdasta kiusantekoa. Järjettömät pyöräilyinvestoinnit pitää laittaa paussille. Pyöräilyssä ei ole vikaa, mutta ei se ole vakavasti otettava liikennemuoto. Suuria massoja se ei liikuta, ja lisäksi se on luonteeltaan vahvan kausirajoittunutta.
Toiseksi, haluan Helsingin, jossa pientaloalueille ja lähiluonnolle on tilaa. Uutta asuntotuotantoa tietenkin tarvitaan, mutta kaupungin pitää keskittyä tyhjille alueille eikä pilata Helsingin pientaloalueita tai lähiluontoa. Jos ja kun vanhoille asuinalueille täydennysrakennetaan, se pitää tehdä asukkaita ja alueen kaupunkikuvaa kunnioittaen. Omakotitalon viereen ei pidä rakentaa 12 kerroksista kerrostaloa. Helsingin viihtyvyyden kannalta viheralueet, puistot ja luonto pitää säilyttää myös rakentamispaineen keskellä. Luonnon läheisyys ja tila hengittää tekee Helsingistä uniikin, kun sitä verrataan muihin maailman pääkaupunkeihin. Tästä valttikortista täytyy pitää kiinni.
Kolmanneksi, Helsingin pitää panostaa Koillis-Helsinkiin ja muihin lähiöihin nykyistä enemmän. Koillisessa Helsingissä asuu yli 100 000 henkeä. Kaupunginvaltuustossa alue on selkeästi aliedustettuna. Ei ole ihme, että alueen investoinnit eivät ole prioriteetti poliittisessa päätöksenteossa. Tämän takia myös Malmin lentokentän kaltaiset asukkaiden enemmistön voimakkaasti vastustamat hankkeet ovat menneet läpi. Investoidaan asemanseutuihin, varmistetaan palveluverkon riittävyys ja panostetaan lähiöiden viihtyisyyteen. Koillis-Helsinki tarvitsee myös pääradan varrella osittain sijaitsevan meluaidan laajentamisen kattamaan kummankin puolen radasta. Tällä saadaan alueen melua vähennettyä.
Uskon näillä toimilla Helsingin suunnan olevan käännettävissä. Tulen päivittämään blogiini seuraavien viikkojen aikana tarkemmin ajatuksia Helsingin ja Koillis-Helsingin suunnasta, myös konkreettisin kehitysehdotuksin.